Yhdistyksen säännöt

1§ Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Kasettilamerit ry ja sen kotipaikka on Tampere, toiminta-alueena koko Suomi.

2§ Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoitus on lisätä kiinnostusta ja tietoisuutta digitaalisen kulttuurin, ohjelmistojen ja tiedon arkistointia kohtaan. Lisäksi tarkoituksena on huolehtia datan säilymisestä kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta katsottuna jälkipolville. 

Toimintamuotona yhdistys järjestää erilaisia tallennus- ja arkistointitapahtumia, joiden tarkoituksena on mahdollistaa yksityishenkilöiden, yhteisöjen, museoiden, yritysten ja muiden vastaavien tahojen materiaalin arkistointia parhaan saatavilla olevan tiedon mukaisesti. Yhdistys harjoittaa myös tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä hankkii arkistointi- ja tallennusvälineitä yhdistyksen jäsenten käyttöön. Yhdistyksen jäsenet voivat kerätä ja arkistoida edellä mainittujen tahojen materiaalia tapahtumien ulkopuolella.

Yhdistys toimii valtakunnallisena ja kehittyvänä asiantuntijayhteisönä digitaalisen kulttuurin, ohjelmistojen ja tiedon tallentamiseen, arkistoimiseen ja dokumentointiin liittyvissä kysymyksissä. Yhdistys toteuttaa magneettisen, optisen ja painetun materiaalin arkistointia yksityisten henkilöiden, yritysten ja muistiorganisaatioiden tukena.

Tarkoituksen tukena yhdistyksen jäsenten toimesta toimivat kirjoitetut artikkelit painetussa tai sähköisessä mediassa, työsuoritukset kuten arkistointi, koulutukset ja konsultointi. 

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä. Rahoitusta voidaan kerätä myös tallennus-, varmuuskopiointi-, konsultointi-, koulutus tai näihin verrattavien työtehtävien suorittamisen muodossa. Lisäksi yhdistys voi ostaa ja vuokrata työsuorituksia tai kiinteää omaisuutta ja myydä, vuokrata sekä lahjoittaa yhdistyksen omaa uutta, lahjoitettua tai käytettyä omaisuutta sekä oheismateriaalia. 

Yhdistys voi kuulua jäsenenä kotimaisiin ja ulkomaisiin yhdistyksiin, joiden tarkoitus vastaa yhdistyksen tarkoitusta tai on sitä lähellä.

3§ Jäsenet

Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Varsinaiset ja kannattajajäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

4§ Liittymis- ja jäsenmaksu 

Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.

5§ Jäsenen oikeudet

Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Kannattajajäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.

6§ Jäsenen velvollisuudet
Varsinainen jäsen on velvollinen maksamaan liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun. Kannattajajäsen on velvollinen maksamaan liittymismaksun ja vuotuisen kannattajajäsenmaksun.

7§ Jäsenen eroaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

8§ Jäsenen erottaminen
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai enää täytä laissa tai säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

9§ Hallitus

Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kaksi (2) ja enintään viisi (5) jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja keskuudestaan tai ulkopuoleltaan rahastonhoitajan, sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien on läsnä.

10§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kukin yksin. 

11§ Tilikausi

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

12§ Toiminnantarkastus/Tilintarkastus

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös vahvistetaan. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kyseistä kokousta hallitukselle.

13§ Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa. 

14§ Päätöksentekojärjestys

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.

 

Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

15§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta sähköpostitse.

16§ Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
  8. Vahvistetaan varsinaisten jäsenten liittymis- ja jäsenmaksun suuruus sekä kannattajajäsenten liittymis- ja kannattajajäsenmaksun suuruus
  9. Valitaan hallitus 9 §:n mukaan
  10. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa.
  11. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

17§ Ylimääräinen kokous

Ylimääräinen kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

18§ Sääntöjen muuttaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.

Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

20§ Yhdistyksen purkaminen

Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.

Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.