Ainutlaatuista Metsähovin radiotutkimusaseman havaintodataa Auringosta tallennettu

Toisinaan yhdistyksellämme on mahdollisuus päästä tallentamaan hyvinkin mielenkiintoista ja poikkeuksellistakin dataa. Tällä kertaa Jari Mikkilä kävi Kasettilamerit ry:n toimesta kyläilemässä Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla ja sai sieltä mukaansa laatikollisen lerppuja 80-90 -lukujen taitteesta. Mukana oli muutamia vanhoja CP/M -ohjelmistoja, mutta varsinaisena timanttina mukana oli reilu 40 levyllistä Auringosta mitattua havaintodataa. Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, tälläkin kertaa joukossa oli yksi varsin ongelmallinen disketti, jonka osalta yhdistyksemme jäsen Tommi Lempinen teki suuren työn datan palauttamisen ja parsinnan osalta. Suurkiitokset Tommille!

Metsähovin radiotutkimusaseman tiedotetta lainatakseni: “Pelastetuilla levyillä oli mm. sellaista radioastronomista ainutlaatuista havaintodataa Auringosta, jota ei ollut enää muualla tallessa alkuperäisessä sähköisessä muodossa. Vaikka nämä datat oli saatu digitalisoitua muuta kautta, on meistä hienoa ja arvokasta saada myös alkuperäisessä muodossaan oleva data löydetyiltä vuosilta sisällytettyä ainutlaatuiseen, yli neljän vuosikymmenen kattavaan avoimeen datasettiimme”.

Lisätietoja osoitteessa http://www.metsahovi.fi/opendata/